Keravan kaupungin ja Sinebrychoffin harrastestipendin hakuaika on alkanut

16.5.2022

Keravan kaupunki ja Sinebrychoff tukevat keravalaisia lapsia ja nuoria harrastestipendillä. Keravalla on tärkeää, että jokaisella nuorella olisi mahdollisuus kehittää itseään jonkin harrastuksen parissa. Onnistumisen kokemukset antavat itseluottamusta, ja harrastuksen parista voi löytää uusia kavereita. 

 

Kevään 2022 harrastestipendiä voi hakea 7–17 -vuotias keravalainen nuori (1.1.2005 - 31.12.2015 syntyneet). Stipendi on tarkoitettu ohjattuun harrastetoimintaan esimerkiksi urheiluseurassa, järjestössä, kansalaisopistossa tai taideoppilaitoksessa. Valintaperusteinamme ovat muun muassa lapsen ja perheen taloudelliset, terveydelliset ja sosiaaliset olosuhteet.

Harrastestipendin hakuaika on 9.5.2022 – 3.6.2022.
Hakulomake on auki kyseisenä aikana.

 

 

 

Myöhästyneitä hakemuksia ei käsitellä. 

Stipendit laitetaan maksuun elokuussa 2022. Kevään stipendihausta tiedotetaan marraskuussa 2022.

 

Lisätietoja: 

vs. nuorisosihteeri, Pekka Järvinen, p. 040 318 4073, pekka.jarvinen@kerava.fi